Eilen taas rohkaistuin selvittelemään jo melkein sulalla kentällä mikä ihme siinä vasemmassa ohjassa mättää, miksei Pikkis jää tuntumalle. Melkoista vääntöä oli taas alkuun ja meinas tuska ja ahdistus taas vallata pään kunnes muistin että olen oikealle vinossa. Istun vasen hartia korvissa ja oikea kylki lynässä. Paino myös vasemmalle istuinluulle ( hassu tunne kun kroppa on tottunut että suoruus tarkoittaa tiettyä fiilistä, nyt kun korjaan asiaa on ihan inva olo selässä, tuntuu vinolta vaikka istun suorassa!) ja kas kummaa hevonen tuli ulko-ohjalle ja pohkeelle kun sai miun painon avukseen. Hallelujaa! Kaikki muut hevoset ovat jotenkin sopeutuneet miun vinouteen muttei P - alkaa "vinoilemaan" myös ja luikertelemaan kuin saippuapala jos kyydissä istuu painoavulla väärin ja yrittää lisäksi pohkeella ja ohjalla väittää jotain muuta mitä istunta käskee.
Huh mikä helpotus, kiva kokeilla huomenna hyvällä pohjalla valkussa miltä hevonen tuntuu tämän oivalluksen jälkeen ja tietysti paljon vaikuttaa miten pystyn ylläpitämään omaa istuntaa suorassa kun mennään ravia ja laukkaa + tehtäviä - noissahan helposti palaa vanhaan kun huomio keskittyy muuhun.
Tänään sain kokeiluun satuloiden satulan, Antareksen. Ranskalaisissa satuloissa on kyllä sitä jotain mitä muista en oo vielä löytänyt, pääsee käsittämättömän lähelle hevosta, pehmeys ja muotoilu. Ja nerokas leikkaus - lavoille jää erittäin reilu tila, vatsavyö ei jää kainaloon tökkimään kyynerpäitä, satula nousee ristiselkääkohden eikä jää painamaan vaan antaa hevosellekkin tilaa nousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti