Muistoja, jossittelua ja kuvia

Kesä on ohi ja Pikkis päässyt taivasheppojen seuraksi vihreämmille laitumille. Päätös oli todella vaikea ja raskas ja mie kai kipuilen asiaa vieläkin. Toisaalta hevonen meni kesän mittaan niin kipeäksi että käveleminenkin teki kipeää ja se helpotti päätöksenteossa. 
Mutta helppoa ei ole rakkaan elävän olennon lopettaminen ikinä. Ja ainakin miulla vanhalla märehtijällä jossittelua riittää oman pään sisällä pitkään.

Summa Summarum:

Kavioluun murtuman aiheutti todennäköisesti hapero kavioaines ja matala kavionholvi joka ei suojannut kavionpohjaa niin hyvin kuin vahvempaa ja syvempää tekoa oleva kavio.  Ja se kivenperkule johon kompuroitiin.

Laidunkesän vaihtoehtona olisi ollut 1 kk karsinalepo, sen jälkee pikkuruisessa sairastarhassa koko kesä ja 4-6 kk kuluttua luutumisen mukaan asteittainen kuntoutus. Jos kavioluunmurtuma oisi ollut ainoa ongelma oisin jaksanu vielä yrittääkin mutta muut nivelongelmat olivat niin pahassa vaiheessa ja hevonen liikkunut pitkin talvea tosi hitaasti ja jäykästi takaa tai kertakaikkiaan juossut alta karkuun kipua että olisin joka kerta hevosen selkään mennessäni miettinyt onko se kipeä ja onko reilua vaatia muuta kuin ehkä vain käyntiä jos sitäkään :/

Päivätorkuilla

Pikkuhiljaa alkaa taas heppahommat kiinnostamaan, mutta heposteluväen paikkansapitävä lausahdus "Hevoseton on huoleton" on kyllä tullut todettua todeksi useampaan kertaan. 

Oma hevonen tarjoaa ihanaa onnenhuumaa ja onnistumisen tunteita mutta myös karmivaa epävarmuutta taloudellisesti sekä hevosen terveydentilan suhteen - "tuntuu oudolle, ontuuko tämä, onko vaan jäykkä ja jumissa vai kipeä, painaako satula/kuolain/joku muu, RATSASTANKO VÄÄRIN??, onko kengitys kohdallaan, onko tämä riehunut tarhassa, onko pohja liian kova/pehmeä/liikaa kitkaa eikä joustoa, tarviiko kalliita lisäravinteita/rehumuutoksia tai hierojan vai pitääkö viedä klinikalle"..... tuttua dialogia varmaan monelle meistä.

Tavoitteellinen säännöllinen valmentautuminen toisaalta voimistaa hevosta mutta myös lisää riskiä rasitusvammoihin ja nivelongelmiin. Nuori, kallis ja laadukas 20 t hevonen voi syystä tai toisesta päivässä muuttua pihankoristeeksi ja kalliit vakuutukset eivät välttämättä korvaa mitään.

Hyi olipas inhorealistista paatosta,pahoittelut siitä.  Mutta kesän jäljiltä heppailusta jäi vähän tummanpuhuva kuva miun verkkokalvoille. Hyviäkin hetkiä mahtui paljon sekaan mutta miinusta tuli niin paljon että vie aikaa kunnes pääsen asian yli ja näen taas positiiviset jutut hommassa.

Nuo faktat visusti mielessä pitäydyn nyt harrastelijana ja penkkiurheilijana (kunnes aika todennäisimmin kultaa muistot ja omaa ollaan taas katsastamassa :P). Never Say Never ;) 

Nyt tarkkana !

Viimeinen usvainen aamu <3

Sairaslomaa

Hubsin kisoissa väistin peruuttavaa autoa tien penkereelle jossa oli teräväreunaista sepeliä - Pikkis astui oikealla etusella murikan päälle ja lensi nenilleen. Verkassa oli outo siitä jalasta muttei ontunut, aattelin että on vaan satuttanut kavion pohjan tai linksauttanut jotain.

Eilen sitten koko totuus paljastui kun vein kolmatta viikkoa ontuvan hevosen klinikalle - kavioluun murtuma. 4-6kk lepoa.... ja muuta mukavaa löytyi myös joka selittää minkä takia hevonen ei vaan halua tulla takasilleen kunnolla vaan jää etupainoiseksi.

Nyt on takki aika tyhjänä. Rakensin Pikkikselle kuntoa koko vuoden - yhdet kisat - hieman epäonnea ja pam!
Taas yksi hassattu kisakausi ja karmiva pettymys.

Onneksi meillä on hyvä kenkääjä joka tuli eilen vapaa-ajallaan lyömään P:n sairaskenkään iltamyöhällä, suurkiitokset Karille!

Pikkis saa nyt nauttia kesästä tammansa kanssa, syksymmällä on sitten päätösten aika mitä teen jatkossa.
Vaikka kavioluu luutuisi oikein muut ongelmat ovat varjostaneet meitä koko vuoden. Hevonen toimii ehkä yhden ratsastuskerran - seuraavalla on niin kipeä tai jäykkä että juoksee vaan alta kipua karkuun. Kuntoutusta ja taas kaiken uudelleen rakennusta pimeimmässä syksyssä ja ties millä pohjilla kun maneesia ei ole....

Näillä tunnelmilla blogi jää nyt tauolle. Mukavaa kesää kaikille ja muistakaa nauttia ajoista jolloin hepat on terveitä ja kaikki on hyvin :)

Terkuin Niina

Kisakuvia

Kisailut ohi helteessä! "Kokoa! ja siirtymiset sujuviksi" oli papereissa vinkkeinä jatkoon ja pitkänähän myö siellä painettiin ko nälkävuosi. Mutta mie olen tyytyväinen kun ratsastin jalalla kohti tuntumaa enkä menny vanhaan lankaan eli näpertämään ohjilla ja verkassa sain P:n sisäjalan ja ulko-ohjan tuon väliin kivasti. Radalla mystisesti jäin ajelemaan ja pörryytettiin rata läpi peräänannon rajamailla pitkänä mutta mie en halunnu liikaa alkaa prässäämään heppaa takasille eteenpäin pyrkimyksen kustannuksella koska niin siinä ois käyny - ois molemmat hyydytty.

Mutta kiva fiilis jäi - käyntityöskentelyn aikana tuli loppuradaksi ennenkuulumaton olo vanhalle jännittäjälle - tää on hauskaa! Pikkis oli kun ei ois ikinä ollukkaan pois radoilta, veteli tirsoja kun seisoskeltiin varjossa oottelemassa ja selkeesti nautiskeli kun sai olla taas hommissa, mie oon supertyytyväinen :)

Verkassa jo pätkiä kootumpana

Kuulumisia

Heipsan :)

Pientä taukoa tullu blogin päivittämisessä mut josko nyt sais aikaseksi vähän useemmin laitella postauksia.

Pikkiksen kanssa treenit on jatkuneet Katin ohjauksella säännöllisesti ja ollaan saatu meijän yhteistyötä sujuvammaksi. Pikkis on vielä melko voimaton ja väsyy äkkiä kun aletaan oikeesti hommiin, kun alkaa koota tarjoaa herkästi tosi korkeaa muotoa ja kokoamista jossa ei jaksakkaan sitten kauaa kulkea kunnes heittää takaset pois alta, selän alas ja wc-ankka vaihteelle alakaulan varaan.

Itekseni oon vaihdellu muotoa aika paljon, pätkä koottuna ja sit taas alas ettei hevonen ees ehdi siihen ankka-vaiheeseen, valkuissa sitten vähän mennään mukavuusalueen yli ja oikeesti tehään töitä - ei se voima muuten koskaan sinne taakse kasvakkaan.

Sissus menin ilmoittautumaan Hubsin kisoihin viikon päähän, Helppo A kenttä 6 on ihan kiva ja sujuva ohjelma. Eilen sitte treenattiin vähän ohjelman tehtäviä ja sitä tempoa/tahtia joka kouluradalla pitää ylläpitää jotta hevosen hieno liike tulee esiin. Miun etukäteis suunnitelma  että mennään vähän sinne keventelemään pikkusievästi alitemmossa heitettiin eilen romukoppaan ja haettiin isompaa liikettä jossa hevonen oikeasti liikkuu eteen isommin. Pikkis on meistä se joka pystyy napsimaan irtopisteitä perusliikkumisellaan, kuljettaja osaston tärkein tehtävä on pitää sisätakajalka alla, olla häiriköimättä ja muistaa rata :D

Huh huh, hikinen urakka tulee mutta tulkoon. Pikkiksen voimattomuus ja vinous näkyy heti kun väsyy ja miun pitää jaksaa vaan istua ja  ratsastaa kun hevonen tarvii tukea ja apua .  Mutta se rytkytys kun hevonen ei jaksa enää kantaa - istut siellä poterossa ja yrität ratsastaa ja istua suorassa kun omatkin koivet ja vatsalihakset on tulessa eikä omakaan kunto ihan priimaa ole... Ja P käpertyy herkästi jännittyessään itseensä, ei ole luonteeltaan mikään kisatilanteessa syttyvä showmies joka viihtyy areenoilla vaan vähän ujo ja herkkis.

(hyviä artikkeleita hevosen erilaisista luonteista: http://dressagetoday.com/article/horse_personalities_basic_types_030509)

No siinäpä sitä haastetta ratsastaja-osastolle autella hevosta.Ja P on loistava oppimestari - palkitsee kun teet oikein ja ei toimi jos pyydät mahdottomia  :) 

Maastossa meillä menee yhä superhyvin - porukalla ollaan käyty semmosia 8-10km lenkkejä, ravipätkiä ja paljon kiipeilyä. Naurattaa kun melkei kaikki tallin muute hevoset yrittää ängetä ekasta risteyksestä kotiinpäin johtavalle polulle - Pikkis tarjoilee aina uusia polkuja poispäin tallilta :D Annoin sille kerran koko lenkin ajaks pitkät ohjat ja annoin hevosen viedä - 2 tunnin kohalla piti jo kääntää tallilleppäin kun alettiin olla jossain perähörkkölässä. Heh ja naurati kun yksi polku päättyi pienen hiekkakuopan poteroon josta ei päässy kun paluureittiä takas kun seinämät oli niin jyrkät - Pikkis meni yhteen kulmaan seisomaan ja oottelemaan miun apuja mutta istuin siellä vaan muinamiehinä - sitten se siirtyi toiseen kulmaan samalla lailla ja istuin vaan hiljaa... vähän aikaa siinä möllötettiin ja annoin hepan ite ratkaista miten päästään sieltä pois. Pikkis huokasi syvään ja lähti lompsimaan tulosuuntaan - "kaikki täällä pitää ite hoitaa" :D

Tampereen heppamessujen tuliaisia 

Irtohyppy-jumppaa, kuvapostaus

Hups :D

Kiitos kuvista Mila ja Eve :)

Yhes koos

Käytiin tänään treenailemassa kotiläksyjä itekseen maneesilla. Juoksuttelin taas alkuun 20 minuuttia paikat auki ja lihakset liikkeelle.

Tein paljon siirtymisiä askellajin sisällä ja kokoamiset sillä jalalla ja istunnalla - ei kädellä. Meni jo aika hyvin eikä rymistelty niin pahasti kättävasten kuin aiemmin.
Rakas siippa kuvaili miun suoritteita, sitten pika-analyysi miltä näyttää ja miltä tuntui selästä ja uusiksi ratsastaen erilailla ja yrittäen muuttaa asioita. Ekoilla videoilla pääsi yläselkä notkumaan enkä istunut reilusti pepunpäällä rintakehä auki enkä ratsastanut tarpeeksi liikettä eteen jalalla - hevonen tippui etupainoiseksi ja tuntumasta tuli epätasainen. Pikakorjaukset kehiin ja pikkuhiljaa alkoi näyttää jo ihan yhteistyölle :)
Pikkis jäi kivasti jo miun alle pyöreänä ja pehmeänä, ehkä uskaltaisin jo ratsastaa vähän enempi liikettä eteenpäin koska puolipidätteet menee jo kivasti läpi istunnalla ja tiiän että saan hevosen jo nopeammin takas miun alle vaikka välillä kaasutellaan. Eli nyt ratsastan vähän liikaakin Pikkistä miun alle kun voisi jo kuljettaa jalalla ja antaa sen liikkua isommin.

Laukassa meille tulee yhä noutaja - en tiiä mitä teen väärin... luultavasti puristelen liikaa reidellä jolloin Pikkis vaan kokoaa eikä laukka lähe kunnolla pyörimään kun en anna sen pyöriä. P:llä on aika mahtipontinen laukka kun se laukkaa kunnolla, mie jään vähän pilkkimään ja mummoilemaan ko en uskalla antaa sen mennä isosti. Ja laukkaa saa ratsastaa aika määrätietoisesti jalalla, yrittää kikkailla niitä vaihtoja yhä joka kulmalle, ne on jotenkin jääny sille päälle ja karkaa ihan totaalisesti avuilta jos kuvittelee että kohta vaihdetaan. Mie luulen että laukkadilemmassa tarvitaan tulevaisuudessa Mersun apua korjaamaan hevosta ja miun pitää myös saaha omat räpylät toimimaan oikein etten jää jumittamaan ja häiritsemään hevosta mutta ratsastan kuitekii määrätietoisesti.

Mutta kivat fiilikset jäi, on se vaan pirun hieno heppa <3

Satula löytynyt ja hyvä mieli treeneistä

Siinä se on, muutaman kuukauden hikoilujen tulos! Nyt mahtuu kuskin jalat ja hevosen säkä kyytiin ja kasvuvaraakin lapojenseudulla on tulevaisuuden leviämisiä varten. Ihana satula istua, pääsee todella lähelle hevosta ja mie saan jalat rennosti ympärille & lähelle helposti koska on yksisiipinen malli - ja mahdun sinne takajalkojen päälle istuinluille - jes! Satulan löytyminen molemmille kyllä oli niin haastava projekti että meinas itku tulla, miten pelata jääkiekkoa jos siulla on luistimet muttei mailaa???

Männäviikolla hiulattiin ihan kunnolla sulalla ulkokentällä koulua ja alkoi jo tuntua että hommassa on yhteistyön makua. Juoksuttelin joka kerta hevosen vetreäksi ihan ajankanssa ja oli paljon kivempaa meille molemmille kun homma lähti positiivisesti käyntiin. Ratsastin pitäen hevosen matalana ja pyöreänä - kaulasta ja suusta pehmeänä ja läpi - muutamia kokoamisia korkeammassa muodossa kun hevonen pysyi pehmeänä ja taas alas pyöreäksi jos alkoi voimat loppua tai jännityttää. Kati sanoi hyvin valkussa että hevonenkin tarvii "oman paikan" kuten koira - selkeästi kerrotaan missä muodossa/askellajissa/temmossa halutaan kulkea eikä sieltä poistuta omine lupineen sooloilemaan ilman lupaa, hevosen tulee seurata ohjaa ( ja tietty muitakin ohjeistuksia). Ratsastajalla siis suuri vastuu tarkkailla miten hevonen jaksaa ettei ääriasennoissa veivata tuntikaupalla mutta silti hevosen tulee olla kuulolla ja säilyttää "oma paikka" vaikka maailma ympärillä räjähtäsi.

http://www.youtube.com/watch?v=bbk7HWtQWbM

"-As when I bend Him, I keep my rein - He lets go on me - I give him rein back"

Jälleen miun suuresti ihaileman Carl Hesterin mallia miten verkataan ja rentoutetaan hevonen. Kohdasta 2:10 tosi hyvää settiä :) Ja vähän samanoloinen heppa kun Pikkis hällä ratsuna - herkästi pompsauttaa jännityessään pään ylös, selän alas ja ratsastaja jää "reikään" killimään selättömällä hevosella - ja siellähän ei istu se kuuluisa Erkki-Vainaakaan kun hevonen ei kanna.

http://www.youtube.com/watch?v=D3rJras7vQQ

-"As a dressage rider, most important part is really you seat, how you sit on horse. And you are independent of the reins. I dont need reins to keep myself on, and that important for Him". I am riding from  my seat on my leg"

Selvää kuin pläkki näin teoriassa, satulassa nopeasti vaihtuvat tilanteet pitäisi korjata nopeasti, olla nopea ja sitten paine pois - siinä sitä haastetta sitten onkin :D

Ja yksi tän viikon kotiläksyistä oli siirtymiset - niitä paljon! Ja niitä on tehty paljon, askeleessa ja askellajien välillä. Ja puolipidätteet & teiden suunnittelu etten yritä puskea hevosta ylitemmossa ilman puolipidätteitä läpi mahdottomien mutkien - siellä tasapaino pääsee horjumaan ja P jännittyy ihan syystä.

Heh tänään käytiin 1,5 tunninmaasto kanavanlaidassa ja kohdattiin "tappajakärrit". Pikkiksen mielestä on käsittämätöntä että lajitoveri hinaa perässään jotain härveliä, OMG! Naapurin raviukko tuli vastaan orillaan joka ei kuulemma pysähdy ja myö vejettiin tättärälaukkaa prööttäillen karkuun.  Heh, miuta jotenkii vaa naurattaa nuo sen sooloilut, OMG saadaan aikaseks vaikka omista korvista jos sopivasti on virtaa koneessa ja sopiva mielentila :D

Hih :D

Eilen mentiin tunnilla paljon siirtymisiä, temponvaihteluita ja neliötä jossa kulmat tuli ratsastaa huolella + rauhassa ja muistaa suoristaa. Miulle sitä pohkeella ratsastamista - älä jätä hevosta yksin ratkomaan asioita kesken tehtävän vaan anna sille tekemistä ja OHJAA jalalla - joka hetki. Ei saa jäädä puristelemaan mutta jalkaa pitää uskaltaa käyttää. Ja mie kun olen miettinyt oman istunnan vinoutta oli lieventävänä asianhaarana Katin kommentti - hevonen on paljon vinompi kuin mie - ihan kaikki ei ehkä ole kuitenkaan miun "vikaa".

Pikkis oli  ihan käpertynyt itseensä kun aloin vaikuttaa, pohkeesta jännittyi ja ei jäänyt tuntumalle. Selkä alhaalla, alakaula kantamassa Wc-ankkaa ja takajalat tallissa... ihan karmeeta! Mutta mie ratsastin sillä jalalla niin pirskatisti että vieläkin hapottaa ja viimeset 15 minuuttia hevonen alkoi toimia. Ja miun käsi oli ihan liian kova ja passiivinen, ajauduttiin vetokisaan....
  Päivän paras ahaa-elämys tuli loppuraveissa - keventelin käsi leveällä ja matalana pitäen kuolaimen elävänä asettelemalla ja johtavalla ohjalla - hevonen nosti lavat ja selän ylös, alkoi polkea takaa ja liikkeeseen tuli svungia. Ja ratsastin sillä jalalla, ohja oli vain irrottelemassa tai johtamassa hetkellisesti.

Eilisestä sisuuntuneena ja toisaalta tuon oivalluksen jälkeen käytiin tänäänkin maneesilla kaksistaan. Juoksuttelin Pikkistä alkukäyntien jälkeen 20 minuuttia oikein pyöreänä jotta sai itse löytää tasapainon ja vertyä. Ja sitten ratsaille käsi leveällä pitäen hevosen ylälinja pyöreänä ja matalana, lavat yhäällä ja takaosa alla kuitenkin ratsastamalla jalalla kohti tuntumaa jotta takaosa kestää aktiivisena eikä hevonen vaan rullaa edestä itteään etupainoiseksi... WAU!  Ja eilenen jalalla ratsastelu tuotti hedelmää - P oli todella kuulolla miun pohkeelle ja istunnalle heti alusta asti.
Todellakin nyt tajusin ettei P ole hevonen jonka kyytiin istutaan, otetaan ohjat ja aletaan ratsastaa - ei edes vaikka alkuverkka oisi jo tehty ja hevonen ns. lämmennyt. Jos liian äkkiä alkaa vaatia ja istahtaa takastenpäälle käsi vaan nipussa paikallaan ja jalka vaatimassa hevonen menee ihan lukkoon, lietsoo itsensä pakokauhu-moodiin ja jännittyy. Pikkis on fiksuna heppana oppinut puremaan kolmipalan hampaiden väliin jos ratsastajan käsi on liian kova tai passiivinen eikä ratsasta jalalla, pompauttaa pään alakaulan varaan ja sitten mennään selkä alhaalla karkuun kaikkia apuja. Elävä ja liikkuva, istunta käsi ja jalka joka rakentaa hevosta matalasta pyöreydestä kohti hetkittäisiä kokoamisia, ny mie sen hokasin ihan käytännön tasolla pepputuntumalla ( vielä kun muistasin ku kriisi-kohta tulee eteen) :D Sitten kun hevonen on tasapainossa voi rauhoittaa omatkin avut pienemmiksi ja tehdä asiat huomaamattomammin kun jatkuvaa korjaamista ja suoristamista ei tarvita ja hevonen "soljuu" alla. Ja tosiaan rentous, pehmeys ja pyöreys säilyttävä ennenkuin aletaan kokoamaan tai ratsastamaan liikettä ulos hevosesta - aika itsestään selviä asioita näin teoriassa mutta kun asiat menee tarpeeksi mönkään ei enää näe metsää puilta.

P on kyllä mestari vaihtamaan painoa, tekee sen salaman nopeasti ja yhtäkkiä selässä huomaa ettei sisäavut ole ollenkaan läpi ja hevonen karannut ulko-avuilta - hups heijaa hevonen ei olekaan enää suora ja längerretään miten sattuu. Mutta kaikessa armottomuudessaan ja tarkkuudessaan kyl ihan loistava opetusmestari - sitä saa mitä tilaa ihan korkojen kanssa. Vaikein hevonen millä olen kyllä ikinä mennyt, liike on niin iso että tarvii jo omalta kropalta hallintaa että kestää mukana jos hevonen ei ole tasapainossa tai pitää yrittää auttaa ja korjata jotain selästä kesken tehtävän. Mutta ne fiilikset kun tekee asiat oikein, palkinto tulee välittömästi :)

Yritin kuvailla videomateriaalia mutta ilmeisesti kännykän "kovalevytila/kortti/joku" jne oli täynnä eikä video tallentunut :/ Muutama häröily-kuva sentään saatiin

Mutta tänpäiväsestä jäi hyvät fiilikset, vihdoin viimein - on sitä pashassa rämmittykkin jo tovi.  Välillä kun epätoivo alkaa vallata, kehitys pysähtyy/menee takapakkia ja hevosen kanssa on joku ongelma jonka kanssa painitaan kuukausikaupalla ja rahat on ihan loppu on täysin valmis vaihtamaan tän touhun kuviokelluntaan ja virkkausmalleihin - viha rakkaus suhde siis jatkukoon :D

Kylmästä lämpimään...

Alkaa meinaan olla aika keväiset tunnelmat tuolla ulkona :D

Eilen taas rohkaistuin selvittelemään jo melkein sulalla kentällä mikä ihme siinä vasemmassa ohjassa mättää, miksei Pikkis jää tuntumalle. Melkoista vääntöä oli taas alkuun ja meinas tuska ja ahdistus taas vallata pään kunnes muistin että olen oikealle vinossa. Istun vasen hartia korvissa ja oikea kylki lynässä. Paino myös vasemmalle istuinluulle ( hassu tunne kun kroppa on tottunut että suoruus tarkoittaa tiettyä fiilistä, nyt kun korjaan asiaa on ihan inva olo selässä, tuntuu vinolta vaikka istun suorassa!) ja kas kummaa hevonen tuli ulko-ohjalle ja pohkeelle kun sai miun painon avukseen. Hallelujaa! Kaikki muut hevoset ovat jotenkin sopeutuneet miun vinouteen muttei P - alkaa "vinoilemaan" myös ja luikertelemaan kuin saippuapala jos kyydissä istuu painoavulla väärin ja yrittää lisäksi pohkeella ja ohjalla väittää jotain muuta mitä istunta käskee.

Huh mikä helpotus, kiva kokeilla huomenna hyvällä pohjalla valkussa miltä hevonen tuntuu tämän oivalluksen jälkeen ja tietysti paljon vaikuttaa miten pystyn ylläpitämään omaa istuntaa suorassa kun mennään ravia ja laukkaa + tehtäviä - noissahan helposti palaa vanhaan kun huomio keskittyy muuhun.

Tänään sain kokeiluun satuloiden satulan, Antareksen. Ranskalaisissa satuloissa on kyllä sitä jotain mitä muista en oo vielä löytänyt, pääsee käsittämättömän lähelle hevosta, pehmeys ja muotoilu. Ja nerokas leikkaus - lavoille jää erittäin reilu tila, vatsavyö ei jää kainaloon tökkimään kyynerpäitä, satula nousee ristiselkääkohden eikä jää painamaan vaan antaa hevosellekkin tilaa nousta.

Loppus nyt tää talvi....

Prkl, kenttä on yhä jäässä eikä sinne ole mitään asiaa muuten kun kävelemään. Viikonlopulle ja ens viikolle on luvattu reiluja lämpöasteita, josko pääsis muutakin touhuamaan kun kävelemään.

Pikkusen alkaa jo poltella päästä tekemään asioita taas ihan kunnolla, ei miusta näköjään millään saa ihan puskafiilistelijää vaan joku ajaa eteenpäin kun puskissa alkaa aikaäkkiä turhautumaan. Mutta onko miusta koskaan kilparatsastajaksi, opinko nauttimaan siitä kisatilanteesta ilman että vaadin aina iteltani liikaa jo viikkoa ennen suoritusta - asioiden jotka eivät vielä suju pitäis alkaa yhtäkkiä menemään kuin vettä vaan kisojen alla ja oma vaatimustaso päänsisällä kasvaa kohtuuttomaksi. Onko kisailu miulle aina epämukavuusalueella liikkumista johon joutuu itsensä vatsakuralla pakottamaan, oppiiko siitä pois vai onko se luonteenpiiirre jolle ei vaan mahda mitään?

Hevoshommissa kilpailevia ratsastajia kunnioitetaan ja ihaillaan, on hienoa kilpailla. Mutta jos kilpailemista tekee muille tai muiden kunnioituksen saavuttaakseen ei kauaa jaksa. Jostain oman mielen syövereistä on löydyttävä se aito motivaatio, innostus, pitkäjänteisyys ja itsekkyyskin jota touhu vaatii.

Oon nyt antanut itelleni luvan vaan treenailla omaksi huvikseni, harjoitellaan asioita ja tehään töitä ihan kaikessa rauhassa vailla minkäänlaisia tulostavoitteita. Jos tulevaisuudessa tulee filis että vois käydä pyörähtämässä kisoissa niin sitten se tulee jos on tullakseen :)

Jeps, mutta pe Sanna tulee sovittelemaan satuloita ja la jatkuu treenailut Katin kanssa. Toivottavasti sopiva tuoli löytyisi viimein meille molemmille. Jee ja miun uudet saappaat saapui viimein

Muutama video viimekesältä - laukkailua Ritken ja Pikkiksen kanssa

Mie romaahin

hetkellisesti koko ratsastukseen. Pitkä pimeä talvi, jatkuva stressi elämässä ja kiire sekä ikuinen persaukisuus, vastuu, homman sitovuus ja ehkäpä liian kovat tavoitteet ja odotukset omia suorituksia kohtaan ahdisti. Elämä pelkkää putkessa vaeltamista - töihin-tallille-muutama tunti hereillä- nukkumaan- töihin....
Äkkiä tuohon maailmaan uppoaa täysin, kaikki ajatukset alkaa pyörimään hevosten ympärillä ja kun näköala tarpeeksi kapenee alkaa pikkuongelmat tuntua järisyttävän suurilta ja vaikuttaa jo kaikkeen muuhunkin elämään koska painopiste harrastuksella on niin suuri omassa mielessä. Harrastus alkaa jo vaikuttaa omaan itsetuntoon - jos menee hyvin on huippufiilis, jos päin peetä koko viikko on pilalla.

Osuva kirjoitus samasta aihepiiristä koira-urheilun maailmasta jonka varmasti jokainen jollaintavoin tavoitteellisesti treenaava hevosihminenkin tunnistaa itsessään (kiitos Iinulille joka alunperin jakoi linkin FB:ssä :))
http://www.dogsports.fi/index.php/home/koiraharrastukset/item/956-burnout-koiraharrastuksista?fb_action_ids=10152246625407375&fb_action_types=og.likes&fb_source=other_multiline&fb_aggregation_id=288381481237582&action_object_map=%5B680712271980856%5D&action_type_map=%5B%22og.likes%22%5D&action_ref_map=%5B%5D

Viimeinen pisara oli kun alkuviikosta kävin maastossa muka kävelyllä ja sänkipellolla turhautuneisuus purkautui: kiroillen runttasin hevosta sille vasemmalle ohjalle jolle meillä on ongelmia jäädä tuntumalle nippuun varmaan tunnin. Hevonen meni pinkeämmäksi ja pinkeämmäksi miun alle ja pam tajusin: nyt ollaan siinä pisteessä että taidot ja hermot loppuu ja väkivalta alkaa. Peli seis.

Pelit loppuviikoksi seis, hevonen ja mamma hermolomalle ja ihan jotain muuta elämään.

Harrastus eläimen kanssa on haastavaa miusta myös siksi ettei harrastusta voi käyttää agren kanavoimiseen tai agressiosta kaivaa lisävoimaa suorituksiin  - turhauttavan työpäivän ja viikon jälkeen et voi mennä kyytiin kuten pumppitunnille tai hölkkälenkille jossa voi mielessään manailla ja juosta kaiken p:n pois ja tuosta huojentuneena taas hymyillä. EI. Eläinten kanssa on oltava edes jonkinasteinen Zeniläinen tyyneys mukana tai harrastusväline pigottuu samanlaiseksi vieteriksi ja mikään ei suju.

Jeps, näistä tunnelmista ehkä viisastuneena ja flunssan jotenkuten selättäneenä kaivoin  hokkarit ja lätkäkamat naftaliinista ja huomenna mennään läiskimään lättyä kaukalon seinään ihan urakalla :D Purkuväylä omille turhaumille auki ja sitten voikin taas palata tyynenä hevoseläinten herkkään mailmaan. Ja touhuun etsittävä taas se taso jolla se on kivaa eikä suorittamista - sopivat tavoitteet ja vaatimustaso oman tunteen mukaan.

Viimeviikon treenejä Pikkiksen kanssa

ystävän hieno tammukka

Kesän yrtitivalikoima valmiina ruukkuun

Jotain höpinää

Tämä viikko on tosiaan ollu meillä palautteluviikko - maastoilua ja rentoilua. Alkuviikosta kun kenttä ei ollu ihan peilijäätä menin kunnon treenin satulankokeilumielessä ja totesin seuraavanapäivänä ettei ois kannattanut - pohja oli suht ok muttei kuitenkaan tarpeeksi pehmeä ja luminen - Pikkis liikkui jotenkin puolipakotettuna ja seuraavanapäivänä oli lihakset jumissa. Eli kaikki vaativampi tekeminen on nyt vaan tehtävä maneesipohjalla jos haluan ettei hevonen kipeydy.

Eilen käytiin kanavanreunaa pitkin 1,5 h käyntimaasto ja tänään kera kankisuitsituksen tein alkuun peruutuksia ja takaosakäännöksiä pellolla ja siitä vielä 45 min. maastokävely päälle - heppa alkoi tuntua jo irtonaiselle. Kangilla mentiin ihan sen takia että pikkuhiljaa aletaan totutella taas niihin ajatuksella " tehdään jotain kivaa kanget päässä" - rentoutta eikä suoraan vaatimaan asioita kun rautaa on enemmän suussa.

Frank Baines jälleen vertailunvuoksi

Modena

Satulan valintakin alkaa löytää uomansa - Stubbenin satula on muuten hyvä ja istuva mutta liian kapea selkäragantilaltaan juuri siitä kohdasta johon miun paino tulee - hikisesti 3 sormea mahtuu rinnakkain kanavaan ja P:llä melko leveä selkä - satula kipeyttää selän ja teki rangan viereen patteja jotka kielii puristuksesta. Tällähetkellä parhaiten kokeilukandidaateista istuu Prestigen Modena jossa melko syvä istuin ja isot polvituet mutta tilaa istua kuitenkin enemmin kuin Bainsissa ja hyvä säkätila + selkärangantila. Kokeilusatula on liian leveä mutta runkoa saa onneksi muokattua, samoin 17 tuuman istuin on nippanappa mahdunko siihen....

Viikonpäästä olisi taas harkkakoulukisat Metsälässä jonne tarkoitus mennä kahdella kauramoottorilla, viikolla käydään treenaamassa maneesilla muutamakerta ja toivottavasti saisin Pikkiksen ratsastettua rennoksi ja hyvälle fiilikselle ( ja ne ulkoavut!!!) jotta alkaa pikkuhiljaa uskaltautua ainakin ajatuksen tasolla aluetason kisoja katselemaan.

Perjantaina oli kyllä taas sellanen päivä erinäisistä syistä että mietin onko tässä lajissa mitään järkeä. Rahaa palaa älyttömästi ( turha unelmoida lähtevänsä täältä loskapaskasta etelään pariksiviikoksi tai edes jotain muuta kivaa itselle), kaikki liikenevä aika menee tallilla ( mitkä ystävät, mikä aviomies...?), ongelmia toisensa perään, urheiluvälinettä ei voi jättää nurkkaan pariksi viikoksi jotta saa motivaation tähän touhuun taas riivittyä kasaan ja oman henkisesti ja fyysisesti vaativan työn ohella vaatia itseltään vielä harrastuksessa aina parempaa ja parempaa suoritusta... Ihan hullu laji. 

Mutta tänään taas muistin miksi tätä kaaosta jaksaa -  ne pienet onnistumiset kun taas himpun pääsee eteenpäin ja oivaltaa jotain uutta. Ja kyllä - aion laskea hevosen ja itseni kesällä 2-4 viikoksi täysin laidunlomalle - jotain ihan muuta kuin hevoselämää luvassa itselle tuon ajan, sitä odotellessa.

öyh...

Voi kyynel miten  jäätävän typerästi voikaan ratsastaa... käytiin harkkakoulukisoissa pyyhältämässä Helppo A:0 joka varsin haastava erityisesti laukkaosion suhteen meille - paljon tehtäviä lähes kokoajan joka toisaalta hyvä että oppii ratsastamaan kaikki asiat huolella ja oikeasti ratsastamaan ja ohjaamaan kokoajan. Mie unohdin kokonaan ulkoavut ja jäin vaan pehmittelemään hevosta banaaniksi sisältä - suoruus siis ihan kateissa. Ja Pikkis otti kunnon kieppiä vastalaukoista ja luikautti muutaman vaihdon ja yritti puskea ja kuskata miuta niska jäykkänä ylhäällä, hih mutta empäs antanut periksi :D
Tuo onkin meillä iso juttu - kumman tahdissa mennään. Kotona on aikaa ja tilaa kevennellä hevonen pehmeäksi ja "läpi" pääty-ympyrällä, kisapaikoilla jossa se rentous on enimmillään kateissa ei usein tuohon ole mahdollisuutta ahtailla verkka-alueilla. Mie jään yhä liikaa edestä pitämään kun pidäte ja myötäys ois oikein ratsastettu, samoin reisi jää liikaa kiinni varsinkin jos heppa tuntuu jännittyneelle jään vielä puristelemaan.
 Mutta paljon hyvääkin oli, Pikkis keskittyi miuhun eikä katsomon aktiviteetteihin, siirtymät oli paikkapaikoin ihan ok ja mie ratsastin :) Ja mie olen tyytyväinen että nyt miulla on kotivalmentaja Lappeenrannassa jolta saa neuvoja ja joka näkee heti asioiden ytimeen, mikä meni pieleen.
Satulan valinta on vielä kesken, kokeilussa tällähetkellä on 4 satulaa ja alkuviikosta testattiin 7:ää. Portoksesta mie edelleen tykkään eniten ja Pikkis viihtyy sen alla parhaiten. Perjantaina Portokseen satulamyyjän toimesta asennettiin jonkinlaiset paksut taitellut "pikakorokepalat" panelien alle sujauttamalla ( ei siis panelien sisään) pienelle alueelle lapakuoppakohtiin, eilen ja tänään P tuntui jännittyneeltä ja tänään jo niiasi kun kopeloin selkää - mie luulen että korokepalat tekivät sen että satulan keskiosa jäi ilmaan ja kaikki miun paino oli  etu + takakaarella pistemäisesti, ei siis toisaalta ihme että Pikkis tuntui tänään juoksevan alta pois aina kun istuin pepulle kunnolla.
Äkkiä siis korokepalat hitoille ja takas Mattesin palaromaani paloilla varustettuna jakamaan painetta tasaisesti. Näillä nyt mennään tuo koeaika, toppauttamalla saa sitten pysyvämmän ratkaisun kohan satula ensin testattua muuten toivottavasti hyväksi ajankanssa.

Kisasuoritus oli niin ÄLÄ RATSASTA NÄIN materiaalia että se jääköön videoiden Ö-mappiin, sen sijaan ulkona radan jälkeen jo jonkinlaista yhteistyötä oli nähtävillä muutamaa kolaria edestä lukuunottamatta :)
Hieno ja laadukas hevonen, ehkä mie vielä joku päivä opin ratsastamaankin sillä :)

Ens viikko puksutellaan matalana ja pyöreänä rennosti lihaksia palautellen, tällä viikolla on koottu vähän jo liikaakin hepan kuntoon nähden. Mutta kivaa on ollu ja taas uutta paljon opittu :)

Satulakandidaatti testiajossa

Himpun kaatuu "nokalleen" 

etuosaan lisää täytettä lapakuoppiin

Ajelin tänään Hubsilla valkassa satulakokelaan josta tiesin että se sattuu miun takapuolelle - Stubbenin Portos De Luxe. Pikkikselle himpun liian leveä edestä koska sinne tarvii lisää tavaraa epäkäslihas-osastolle mutta toisaalta hevonen on vasta kasvattamassa lihaksiaan ja jos nyt ostan täysin nappisatulan huomataan ½ vuoden päästä että on jäänyt naftiksi. Mattesin palaromaaniin laitoin eteen 2 x 2 palaa jotka nosti kokkaa sopivasti. Voi luoja <3 Mie pääsin sinne takasten päälle ihan vaan istumalla painokkaammin pää vartalon jatkeena ja Pikkis keveni edestä kun sai miun painon avukseen. Aivan mieletön fiilis ja se tunne miten hevonen liikkui vapautuneesti kun sain istuttua oikein! Ja sain sen olon jota olen kaivannut - pääsin syöttämään hevoselle ohjia ilman että romahtaa edestä, ei tarvinnut kannatella vaan hevonen katoi itsensä!
Taitaa olla miun satulavalinta tehty, huomenna vielä syynään selän tänpäiväsen jäljiltä ettei ole kuumotuksia tai turvotuksia/patteja ilmaantunut epämääräisiin paikkoihin satulan jäljiltä, sitten vaan satula topattavaksi paremmin Pikkiksen "muotoja" varten jos vaikuttaa hyvältä.
Itsellä oli aiemmin ainakin aikamoinen ennakkoluulo Stubbenin satuloita kohtaan - miekin olen istunut siinä kivikovassa Siegfridissä aikoinaan, samoin kun vanhemmat Kiefferit ja Passierit on jättäneet mieleen lähinnä kipeytyneet istunluut ja hankautuneen etumuksen. Mutta asiat onneksi muuttuu parempaan suuntaan ja tuo Portos on kuin istuisi geelityynyn päällä, aika samettia :)

Tänpäiväsestä hienosta fiiliksestä rohkaistuneena ja Katin rohkaisemana mennäänkin ens sunnuntaina harkkakisoissa helpon B:n sijaan Helppo A:0 joka täynnä siirtymisiä ja tehtäviä lyhyellä radalla jotka meillä nyt työnalla. Mie vieläkin plöräyttelen siirtymiset miten sattuu, jään kädellä kiinni tai heitän ohjat pois. Puolipidätteet jää herkästi päälle, unohdan ratsastaa, otan pidätteen molemmilla ohjilla kun se pitäisi ottaa ulko-ohjalla.... dääääm! Mutta oli meillä ihan hienojakin pätkiä - keskiravit oli mielettömät ja Pikkis pysyi pehmeänä ja pyöreällä kaulalla, nelikaarinen ravissa alkoi jo sujua ja avot meni hyvin :) Laukka-käynti-laukka tehtävä nelikaarisella plöröteltii vaihtelevalla menestyksellä juurikin tuon miun ulko-ohja/apu ongelman vuoksi ja Pikkiskin otti kierroksia eikä malttanut asettua tehtävän loppuun saakka vaan ennakoi ja pullisteli asetusta seuraavan kaaren myötäiseksi ennenaikojaan. Mutta ollaan myö kehitytty kumminkin, ekoja kertoja kun tehtiin tuota syksyllä Pikkis roiski vaihtoja jokakulmaan ja kuskas miuta ympäri kenttää :D

Satularumbaa yöks

Jotain mystistä on tapahtunut miun istunnalle noiden kahden videon välillä. Ylävartalo menee munakyyryyn ja koko istunta on epävakaa ja painopiste heiluu enkä istu istuinluilla hevosen takasten päällä. Mie pistän homman nyt ihan täysin ahtaan tuolin piikkiin ( siis vatsalihaksissahan ei ole mitään vikaa ;P). Todella hankalaa istua suorassa, työn ja tuskan takana että pääsen painonkanssa pepunpäälle joka on jo takakaaren pystysuoralla osalla :/


 Uutta satulaa siis metsästetään miun mitoille sopivammaksi ja samalla tietty Pikkikselle pitää myös istua :) Mut puolivoittoa on jo kun hevoselle sattuva malli on tiedossa ja miulla on myös mielikuva mitä oon hakemassa:

Ordo Equester Venus Monoflap eli yksisiipinen malli jossa isot polvituet mutta istuimessa tilaa enemmän liikkua kun ei ole niin kuppi. Ah ja tuo ruskea väri.... Tykkäsin paljon Stubbenin yksisiipisestä Portoksesta joka hyvin samanmallinen.

Nykyinen Omni

Pikkis The Säkäkuningas 

Eli loistokuntoinen Frank Bainsin Omni myynnissä vielä muutaman viikon miulla Lappeenrannassa jonka jälkeen menee Satulasoppiin vaihdossa.
Rungonleveys M ja istuin 17 tuumaa. Väri ihana tummanruskea ja ihan unelmapenkki istua pehmeydeltään muttei sovi pitkille reisille :D Suora rungoltaan, erittäin iso säkätila. Vastinhihnat ei uusille kalpene.
HP. 1500 euroa   Niina p. 040-8323043

Urheiltiin tänää Pikkiksen kanssa liinanpäässä ihan rentoa "lihakset hyllyy" ravia hitaassa temmossa vaihdellen siitä keskiraveihin joissa joutui työntämään kunnolla liikettä myös eteenpäin takasilla. Tavoitteena pyöreys kokoajan. Vitsi P on niin ihanan helppo ja tykkää paljon mennä liinassa, rentoutuu ihan silminnähden jo kun vedän kapsonin päähän -" aaahhh tää on näitä päiviä kun saa lömpsötellä". Ja ihanaa katsoa miten hevonen liikkuu mielellään ja iloisesti, omakin mieli lepää ja tuossa tavoitetta myös itselle saada sama aikaan selästäkäsin :)