Picolino

Picolino

lauantai 12. tammikuuta 2013

A-merkin ohjelman treenailua

Tavoitteena olisi reilun viikonpäästä mennä seurakisoissa kyseinen ohjelma ihan treenimielessä. Ohjelma on täynnä meille vielä haastavia kohtia ja paljon tehtäviä lyhyellä radalla eli valmistele - suorita - valmistele- suorita  - linjalla menemistä.

Tänään olin Paken valmennuksen alussa ihan sitä mieltä ettei mahduta esim. 10 m laukkavoltille ja keskilaukka keskiympyrällä siihen perään ei tule ainakaan onnistumaan että katotaan nyt vähän vielä kannattaako lähteä.

Ritke olikin ihan huippu ja meni tehtävät urheasti läpi, 10 m laukkavoltit ja keskilaukat sujui huippukivasti ja muita tehtäviä ollaankin jo treenattu muutenkin ja ne meni ok. Vastalaukasta ravin kautta myötälaukkaan siirtymistä tehtiin tänään ihka ensimmäistä kertaa ( kuten myös 10 m voltteja laukassa)  ja Ritke vähän jännittyi sisäpohjetta vasten eikä asettunut sisälle ja nosti alkuun uudelleen vastalaukan ja vähän lämpeni kun ei alkuun ymmärtäny mitä halusin. Vaihtouravolteilla ratsastin voltin loppuosan alkuun liian luttanaksi jolloin oli hankalaa saada vaihtoura ajoitettua oikein ja siihen suoristettua kunnolla ilman että ajautui kirjaimesta ohi.

Ohjelma on kyllä täynnä tarkkuutta vaativia kohtia joissa suoristuksia ja asetuksen vaihtoja on jatkuvasti ja oma huolellisuus ja huolellinen valmistelu testataan, lyhyt rata vielä tekee sen että kokoajan tapahtuu. Ja oma apujen käyttö pitäisi pystyä pitämään kevyenä ja nopeana ettei ratsastuksesta tule äheltämistä ja vääntämistä ja homma näyttäisi myös ulospäin kevyelle ja helpolle.... tsissös....

No treenimielessä tosiaan ollaan menossa ja hyvää kokemusta haetaan alle tulevaa kautta ajatellen.


Peruutus ja pohkeenväistö. Oon tosi tyytyväinen että väistöt sujuu ja Ritke on herkistyny pohkeille ja istunnalle paljon ja ohjat vaan "on" käsissä ja ohjaus tapahtuu istunnalla ja pohkeilla


Vaihtouran harjoittelua. Ritke oli vähän jo väsynyt ja alkuun voltti oikealle oli liian iso enkä ratsastanu tarpeeksi huolellisesti, lopussa jo paremmin :)

Jep, matka jatkuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti